FIN MVA Tanzara Odessa

'Helmi'

19.10.2004 - 28.4.2018

narttu

blue

Jotkin koirat löytävät tiensä sinuun, tulevat osaksi sinua. Ne tietävät, mitä ajattelet, ennen kuin ajattelet sitä itse. Luovat pelkällä olemuksellaan rauhaa ja hyvää oloa.

Helmi oli sellainen, aivan erityinen koira. Täynnä itsevarmuutta, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Se oli uskollinen. Muistan aina, kuinka eräässä näyttelyssä Helmi jäi odottamaan minun mennessä kehään toisen koiran kanssa. Siinä se istui meidän tavaroiden vieressä, hiiskumatta, välittämättä ohikulkevista koirista ja ihmisistä. Pystyn vieläkin näkemään, kuinka Helmi katseellaan etsi perääni, mutta istui tyynen rauhallisesti paikallaan. Odotti, että tulen.

Helmi oli persoona isolla P:llä. Kaikkihan sen tietävät, ettei koiraa pidä inhimillistää. Paitsi Helmiä. Koskaan ei jäänyt epäselväksi, jos hän paheksui tai muuten piti toimintaa epäilyttävänä. Tai oli tullut kohdelluksi väärin. Kun nuorempi polvi lenkillä otti rähinävaihteen päälle, unohtui Helmi kokonaan siinä kahta hallitessa. Koska siitä ei tarvinnut huolehtia. Helmi odotti ajatellen varmasti, että aina saa hävetä, voidaanko jatkaa matkaa?

Helmin hermorakenne oli omaa luokkaansa. Kasvettuaan aikuiseksi se ei koskaan haastanut ketään, mutta vastasi varmasti, jos haaste heitettiin. Oikea bedlington. Sen johtajuus oli kiistaton, eikä sen koskaan tarvinnut sitä omassa laumassa ihmissilmälle selvästi näyttää. Ihaillen muistelen, kuinka hoitokoiratkin sen ymmärsivät. Eräskin nosti tullessaan hännän tiukasti pystyyn ja oli aikeissa heittää haasteen. Helmi vain katsoi vierasta, joka laski hännän alas ja lähti pois tilanteesta. Olin vaikuttunut.

Minulla kävi maailman isoin tuuri ja onni, kun Helmin sain. Sain sen kauan haaveillun oman koiran. Kävin kasvattajalla rasittavuuteen saakka katsomassa pentuja. Se oli Helmi, kun valitsi minut. Tuli aina istumaan hiljaa syliin, kun muut pennut peuhasivat keskenään. Helmin mukana sain myös ystävän. Avun, tuen ja turvan monessa tilanteessa matkan varrella, eikä pelkästään koira-asioissa. Kiitos Eila.

Helmi oli 12 vuotta täysin terve. Tapaturmaista jalan katkeamista lukuun ottamatta lääkärillä käytiin yhden kerran korvatulehduksen takia. 12-vuotiaana Helmi oli myös viimeisen kerran näyttelyssä. Siellä tuomari lausui nuo otsikon sanat. Siinä alahuulta purren nostin Helmin pöydältä ja lähdettiin kiertämään kehää. "Yes, she is." Viimeisen 1,5 vuotta Helmin kunto heikkeni. Sydämestä löytyi sivuääni, joka voimistui, ja lopulta todettiin myksomatoottinen läppärappeuma. Karvanlähtöön ja löystyneisiin niveliin löydettiin myös syy, cushingin tauti. Nisäkasvain aiheutti niin ikään pientä sydämen tykytystä. Kaikesta huolimatta Helmin mieli oli virkeä loppuun saakka. Vaikkei ihan kuullut tai nähnyt enää, kuten nuorena, niin häntä heilui aina kuin pennulla. Fyysinen kunto antoi periksi. Tiesin, että nyt on aika.

Eilan ja Helmin myötä avautui kokonainen uusi maailma, ja tässä sitä nyt ollaan. Helmi on antanut niin paljon, että sitä on vaikea edes pukea sanoiksi. Vaikea uskoa, että nyt hän on poissa. Ikävä on valtava, mutta muistot, ne säilyvät.


Se, mitä olimme, olemme nyt.

Se, mitä meillä oli, on edelleen.

Yhteinen menneisyys

lähtemättömästi läsnä.


Kun siis kuljet metsässä,

jossa kuljimme yhdessä

ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,

kun pysähdyt kukkulalle katsomaan kaukaisuuteen

ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,

etkä enää löydä

ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.


Ole hiljaa.

Sulje silmät.

Hengitä.


Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.

En ole poissa,

kuljen mukanasi,

aina sinussa.


-kirjoittaja tuntematon-

Iiro (C. Basim), Iiris (C. Idril), Helmi ja Ansa ( C. Esperanza)

Helmi Jyväskylän näyttelyssä marraskuussa 2017. Kuva Sini Tuovinen